*

Pekka-Juhani Elomaa

TurunSanomien peruutus päivä

  • Presidentti ” toteaa” totuuden.
    Presidentti ” toteaa” totuuden.

 

 

Laitoin tänään emailia TurunSanomien pääkirjoituksen tekijöille

 

 

Luminen Turku 12.12.2017


Huomenta TurunSanomien pääkirjoittajat!

 

Olette varmaan saaneet kohtalaisesti palautetta maksavilta lukijoiltanne, koskien julkaisemaanne, aivan Hölmölä tasoista HelsinginSanomien teettämää tutkimusta(3.12.) jossa todetaan enemmistön Suomessa kannattavan maahanmuuton lisäämistä ja helpottamista. 

Tuulipukukansan edustajana, ihmettelen suuresti tämän aamun pääkirjoitusta, jossa taas toistetaan tuo hullunhauska tutkimus totena?  Tuo tutkimus on tehty aivan liian pienellä otannalla ja ” oikeanlaisilla” kysymyksillä ja Kainuun mummokin tietää, ettei luvut täsmää.

 

Mietitään hetki tätä kotiuttamista ja tutkimusta yhdessä. Oletteko oikeasti sitä mieltä, että tällaisen tutkimuksen( joka TS,n olisi pitänyt jättää omaan arvoonsa tai tehdä oma) rummuttaminen edistää sitä kohtaamista, joka tapahtuu kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä. On siinä mummolla ja minunlaisellani  duunarilla ihmettelemistä, kun aamu Turkkarissa lukee jatkuvasti, että ylipuolet ihmisistä sitä ja tätä. Siinähän pieni ihminen ihan ahdistuu, että mikä hänessä on vikana, koska kaikki ei maahanmuuttajien kanssa suju kuin Strömsössä, oikeastaan mikään ei suju kuin Strömsössä, mikä liittyy maahanmuuttajiin. 

Te siellä TurunSanomissa olette isosti vastuussa, siitä mitä te kerrotte ja varsinkin siitä, mitä te jätätte kertomatta.

 Oletteko sanallakaan maininnut Uppsalassa juuri tapahtuneesta pikku tapahtumasta, jossa paloi yli 70 autoa? Tänä aamuna paloi Espoossa roskiksia ja osa päiväkotia? Ja silloin kun ja jos näistä uutisoitte, satutteko mainitsemaan pienen pienet kotiuttamis ongelmat?  

Olen itse koko ikäni tehnyt töitä kaiken maanalaisten kanssa. Palkannut Intia ja Pakistanilaisia aikoinaan.  Saunonut Somalien kanssa( kuinka moni on? ) 

Eihän maahanmuutto ole vain yksi asia, mutta hallitsematon maahan muutto on ja se teiltä jää kertomatta. Voitte laittaa vaikka 2 positiivista maahamuutto asiaa minulle vastauksena, jos keksitte. Kebab, eikä Sushi kelpaa. 

 

Tällä päivämäärällä tulen irtisanomaan tilaukseni TurunSanomista.

Liibalaabaa ja hyvääpäivää kirvesvartta saa ilmaiseksikin. Aliarvioitte pahasti lukijanne tai ehkä haluatte miellyttää vain vihervasemmistoa tai sitten olette itse niin syvällä omassa poliittisessa siivessänne, että se vaikuttaa työhönne. Parasta lehdessänne on mainokset ja urheilu. 

 

Terveisin 

Pekka-Juhani Elomaa

Tapahtumia tarkkaileva merimies Portsasta

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat